1.9.2014

Guangzhoussa

Saavuin, taas kerran, pienten mutkien kautta koululle sunnuntaina yömyöhään. Tulimme yhdessä junalla opiskelukaverini kanssa Honkkareista. Aluksi piti ehtiä kello 12 junaan, mutta olimme asemalla vasta vähän ennen kuutta. Tästä innostuneina ajattelimme jo ehtivämme kello kuuden junaan, kunnes asemalla kohtasimme sold out-lapun, joka kertoi kaikkien junien olevan loppuunmyytyjä. Näytin varmaan niin järkyttyneeltä tästä tiedosta, ja toki kiitos suomalaisen opiskelutoverini, saimme kuitenkin liput kello 18.44 lähtevään junaan! :D Länkkäreitä kohdellaan täällä niin vipisti, ai että. :D Koululle pääsimme joskus kahdentoista aikaan yöllä. Junamatka kesti noin 2h. 

Ei kannata todellakaan lauantaina ottaa iltajunaa, se oli täynnä Kiinaan palaavia turisteja, jotka olivat ostaneet kassit täyteen kuukakkuja. Nyt nimittäin juhlitaan Kuujuhlaa, Mid-Autumn Festivalia, joka on ymmärtääkseni jonkin sortin sadonkorjuujuhla. Vähän kuin Halloween. :) Juna meni hitaasti kuin lähijuna, odotin enemmän Intercityn vauhtia. Passintarkastus oli sekä Hongkongin päässä että Guangzhoussa, mutta välissä ei tarvinnut nousta pois ja vaihtaa junaa, onneksi! En halua edes kuvitella sitä häslingin määrää. Yhteensä meni ehkä joku... 4h.

Juna saapui Guangzhou East Stationille, ja sieltä taksi koululle maksoi 60 RMB = noin 6 euroa. Naurettavan halpaa, mutta ei naurattanut hirveästi, kun ei löydetty oikein kampukselle eikä taksikuski tietenkään osannut suunnistaa täällä. Kävi kuitenkin aika hyvä tuuri, kuski soitti jollekin "opettajallemme", ja pari assistenttia tuli hakemaan meidät KFC:ltä.

Olin kovin innoissani aluksi, vihdoinkin pääsisin näkemään huoneeni ja kouluni! Noh... Tältä se huone sitten näytti:


Luulin, että jaan huoneeni jonkun toisen kanssa, joten oma huone oli mukava yllätys. Siihen se sitten loppuikin. Lakanat näyttävät valkoisilta, haju oli aika kammottava. Pesinkin heti lakanat, tyynyn ja peiton heti seuraavana aamuna.


Huoneessani on myös verhot. Sisustus MacGyver-henkeen: tuo naru on "vaatekaappini". Myös joku mysteerimaski löytyy. Luulen, että se on häkämyrkytystä varten.


Työpöydältä löytyi vedenkeitin (jonka sisällä oli jotain vanhaa vettä), shampoo ja suihkugeeli sekä hammasharja! Aikamoista luksusta.


Tässä valokatkaisija, joka luo huoneelleni ihastuttavan kolkon valon. Ilmastoinnin kytkennän päällä joku teippi, joka kaiketi kieltää sen käytön. Kaikki kyllä pitävät ilmastointia päällä. Plussaa pistorasiasta, joka ei vaadi adapteria!


Noh, tämä on sitten tälläinen huone, jonka kattoihin roikkuviin naruihin voi laittaa pyykit kuivumaan. Mutta ne ei kuivu. Ei sitten millään. Toka yö vietettiin ilman peittoa ja tyynyä. :P Täällä on todella kosteaa, satelee välillä ja lämpötilat 35 asteen paikkeilla. Huoneella on toinenkin tarkoitus, tuon putken päällä on laatikko, jonka päälle kuuluu laittaa kortti, joka puolestaan antaa minun käyttää kuumaa vettä, kun käyn suihkussa! Kuumaa vettä tulee ehkä 18.30-22.30 tai 19-23 tai joskus. Olen yrittänyt pariin otteeseen, onnistumatta. Kuulin tänään tosin, että kortti kuuluu jättää boksin päälle, joten ensi kerralla kokeilen vielä sitä.


Ja vessa! Ah, tuo rauhan tyyssija! Suihku samassa. Kätevää eikö ;D

Täällä käy myös siivooja, mutta olen nähnyt hänen vain vaihtavan roskiksia, jotka pitää jättää keskelle käytävää vaihdettaviksi. Paikat kyllä muutenkin näyttää siltä, että ne vois kaivata ehkä "vähän" puunausta ja desinfiointia... Pariinkin otteeseen.


Mitäs muuta hassua täällä on tapahtunut...

1. Vaikka Kiina ja koko tämä kampus on muuten aika kämänen, niin opiskelijaravintoloissa on ollut jo monta vuotta käytössä ruuan maksaminen opiskelijakortilla! Tämä mahdollisuus tuli myös viime vuonna ainakin Laureaan, Aaltoon ja kai myös Helsingin Yliopiston opiskelijakortteihin. Olin positiivisesti yllättynyt, vaikken voikaan itse nauttia tästä täällä ollessani.

2. Kun käyn koulun kanttiinassa, tulee minun ensin mennä leipomon näköiseen paikkaan maksamaan jollain summalla. Rahaa ei saa takaisin. Saan rahojeni vastineeksi kuitin. Sitten menen kuitin kanssa ruokalinjastolle ja valitsen kuitin arvon edestä ruokaa. Tänä aamuna vaihdoin 10 RMB = 1€, ja sain 4 kiinalaista bao zi (iso, täytetty, pyöreä lihis), wokkinuudeleita ja paksoita. En jaksanut jutella kokin kanssa enempää, koska en ihan tajunnut hänen murrettaan. Olisin varmaan saanut vielä paljon enemmänkin. :D

3. Taksikuski yritti iskeä. Tarinansa päätteeksi hän hymyili minulle leveästi. Alta paljastui ruskea-keltainen hammasrivistö, josta puuttui vähän hampaita.

4. Söin tänään sammakkoa ja siankorvia ensimmäistä kertaa. Se oli kuin kalaa, missä oli luita.

5. En ole yhtään jaksanut meikata, sillä huoneessani ei ole peiliä enkä oikeastaan oikein ikinä nää itseäni peilistä. Se on kummallista, miten peilin puuttuminen vaikuttaa näin vahvasti meikkaamiseeni. Kohta mulla on varmaan YK (yhdistyneet kulmakarvat) enkä salee ees huomaa sitä ite.


Seuraavaksi tahdon varmaankin kirjoittaa lisää Hongkongista... Tämä GZ on ehkä hieman traumatisoinut. :P Viikonloppuna ehkä Shanghaihin! Ainiin, netti ei tietenkään tahdo toimia täällä, olen nyt yrittänyt julkaista tätä kirjoitusta ehkä 20x eri aikoihin pitkin päivää. :P 

16 kommenttia:

  1. Ohops, huone on kieltämättä aika rujon näköinen - karu pudotus kyllä tuosta aiemmin postauksen hienosta hotellihuoneesta, jossa sait majailla aiemmin! Pesuaineostoksille sitten vain.. ;-)

    Hyvä että sait postauksen julkastua - matkatarinoita on kiva lueskella hyvällä ajalla. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä matkatarinoita olis kiva kirjoitella useamminkin, mutta netti toimii lähinnä vaan aamuisin, iltaisin usein ei ollenkaan tai sitten saa olla koko ajan irrottamassa ja laittamassa takasin seinään tota piuhaa. :P Kirjastossa pitäis olla wifi, mutta en oo varma päästäänkö sinne, ja kuulin vähän kauhutarinoita sieltä... :D

      Poista
  2. Kiitos terveisistä,kiva lukea kuulumisiasi.

    VastaaPoista
  3. Hih, et varmaankaan halunnut ajatella mitä kaikkia ötököitä noissa petivaatteissa oli ennen pesua. :p Pullo Tolua mukaan olisi ollut kova sana. :D Mutta hei positiivista, että taksikuskilta puuttui vain "vähän" hampaita, ei sentään kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun tekis mieli uittaa tää koko kaupunki jossain kloorissa ja tolussa... :P

      Poista
  4. Yhhh. :S Toi huone näytää kyllä karseelta!! :( Toivottavasti pääset johonkin inhimillisempiin oloihin. xD Kiva kyllä lukea sun kuulumisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan yritetty päästä tonne hotelliin, mut joskus ne sanoo et sinne pääsis ja joskus ei, ja nyt viimeks esim. johtaja oli lomalla eikä kukaan tiennyt millon se palaa eikä siellä ole toista johtajaa sen tilalla sillä aikaa, kun se on itse lomalla... :D Siellä on kyllä asunut ennenkin vaihtareita, ja se olis heti täs kampuksella lähellä kaikkia ja kaikkea :) Pitää yrittää ens kerral sit ulkomaalasten kanssa. Siel oli viimeks joku vanha akka eikä se salee vaan tykännyt musta. :(

      Poista
  5. En tiedä onko mulla jotenkin alhaiset standardit, mutta mun mielestä tuo huonehan on ihan ok! On sitä kauheammissakin paikoissa tullut oltua! : D Tosin toivon, että saat ne peitot kunnolla puhtaaksi ja kuiviksi, sillon varmasti viihtyy paljon paremmin. Tosi kiinnostava postaus, näitä sit lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyl laittaa lähikuviiki, jos haluut kattella niitä :'D Tääl on vähän hometta ja muuta kivaa kasvustoa... Varmaan seinätki tehty asbestista, meillä on vähän oireita... :P

      Poista
  6. Löysin sun blogiin vahingossa ja heti törmäsin tämmöiseen postaukseen.. Aika karu näky, mutta mielenkiinnolla jään seuraamaan jatkoa :D

    http://jviideskerros.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ei hätää, uuteen kämppään on jo muutettu! :) Postausta odotellessa, instagram sinilandia ;D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...