9.2.2013

Tutoriaali: vesimarmorointia pisaroilla

Kokeilin tätä jo pari viikkoa sitten, tuloksetta. Testailin vaikka mitä kaikkea! Hiuslakkaa, desinfiointiainetta, käsisprayta, eri kasvovesiä, vesisuihketta, oikeastaan kaikkea, mitä löysin suihketettavassa muodossa. Mikään näistä ei kuitenkaan tuottanut tulosta, joko reikiä ei syntynyt lainkaan tai reikiä tuli liikaa, jolloin koko kuvio hajosi. Pari päivää sitten, seuraava näky kuitenkin pysäytti minut: 


Se oli mielestäni niin kaunis! Pakkohan tässä oli kokeilla pisaramarmorointia uudestaan. Myös kynsinainen Mirva ilmoitti onnistuneensa tässä ja vieläpä ihan helposti! Tällä kertaa aseenani olisi kadoksissa ollut käsispray, ihan Ameriiikoista ostettu. Kyseisen manikyyrin keksijä cutepolish taitaa olla Jenkeistä, joten olin varma onnistumisestani tämän sprayn kanssa!

Ja oikeassahan sitä oltiin! Jes!

Ciate - Oil Slick
China Glaze - Liquid Leather

Jottei teidän tarvitsisi toistaa samoja virheitä kuin minä ja kärsiä epätoivon tunteita, päätin tempaista pienen tutoriaalin. :)

Kokeiltuani eri aineita, olen vakuuttunut, että eri ainesosat vaikuttavat eniten, miten reiät muodostuvat. Tämän perusteella voidaan todeta, että etyyli alkoholi (ethyl alcohol) toimii parhaiten reikien tekoon. Myös denaturoitu alkoholi sopii tähän, mutta muut aineet saattavat vaikuttaa sen kykyyn tehdä joko olemattomia tai liian isoja reikiä.


Muita muuttuvia muuttujia tässä tekniikassa:

Monesko kerta: Huomasin, että aina ihan puhtaalla vedellä, eli ekalla kerralla, marmoroitaessa, tämä ei ikinä toiminut! Nähtävästi vedessä ja astiassa pitää olla vähän epäpuhtauksia entuudestaan, jotta tämä onnistuisi. Joten älä ihmettele, jos ensimmäiset 10 yritystäsi menevät pieleen! Voit yrittää nopeuttaa prosessia suihkuttelemalla veteen käsisprayta. Kärsivällisyyttä ;)
Etäisyys: Yleisesti ottaen, mitä kauempana, sen parempi. Pidin kättäni ihan suorassa marmorointiastian päällä, noin metri, ja tämä toimi mielestäni parhaiten. 30cm oli jo liian lähellä, ja reiät rikkoivat kuvion.
Määrä: Tein yleensä vain yhden suihkautuksen, toka teki liian isoja reikiä/rikkoi kuvion.
Astian koko: Ensimmäisellä kerralla yritin pisaramarmoroida marmorointiastiassani, joka on paljon isompi kuin kertismuki. Kertakäyttömukilla tämä oli paljon helpompaa. Suosittelen ehdottomasti kertismukia!
Veden lämpö: Todella kuumalla vedellä pisarat eivät levinneet ollenkaan vaan jähmettyivät täysin paikoilleen! Eli huoneenlämpöinen vesi kannattaa ;)
Kynsilakkapisaroiden määrä: Tiputtelin kertismukiin aina lähemmäs 8 pisaraa, riippuen tietenkin kuinka paljon pisarat levisivät veden pinnalle tiputtaessa. Eikä kuvioni kutistunut kokoon kaikilla aineilla, kuten cutepolishin videolla, joten tämänkin takia saatoin tarvita enemmän pisaroita. Mitä enemmän käsidesiä suihkauttelee, sitä enemmän kuvio kutistuu ja musta väri tummenee, mutta toisaalta useammat suihkaukset riskeeravat kuvion hajoamisen liian isoilla rei'illä.
Kynsilakan paksuus: Jos tiputtelet liikaa kynsilakkapisaroita, lakkakerroksesta tulee paksumpi, ja reikien on vaikeampi muodostua. Jos taas kynsilakkakerroksesi veden päällä jää liian ohueksi, reiät leviävät jättiläismäisiksi.

Nature's Care - amerikkalainen käsispray
Toimi parhaiten! Kuvissa on pienempi lakkaläntti ja suurempi lakkaläntti. Kynsilakkakerroksien paksuudessa ei eroja.

Tigi - hiuslakka
En löytänyt sopivaa suihkimisetäisyyttä, joko reiät hajoittivat kuvion tai niitä ei muodostunut edes ohueen lakkakerrokseen. Hiuslakkani on aika lopussa, joten suihke ei ollut niin voimakas kuin mitä se on muistaakseni joskus ollut. Aineitakaan, kuten tuota haihtuvaa alkoholia, tuskin on pullossa jäljellä kovinkaan paljoa. Kuvassa reiät eivät siis ole läpinäkyviä vaan harmaita. 
Kuvat saa isommiksi klikkaamalla niitä.

Men's stock-dödö
Yksi suihkaus, ja koko huone alkoi haista männylle, yskitti enkä meinannut saada raikasta ilmaa keuhkoihini! Ei tehnyt reikiäkään... Johtuu varmaan noista extracteista ja öljyistä, joiden takia alkoholi ei päässyt rei'ittämään lakkakerrosta.

Neutrogena-kasvovesi
Teki tuollaisia suolennäköisiä kuvioita :D Jos tykkää suolista, niin mikäs siinä!

No Germs-käsispray
Teki liian isoja reikiä yhdelläkin suihkauksella. Yksi reikä on lähes koko kynteni kokoinen. Tähän voisi auttaa paksumpi lakkakerros, jolloin käsispray-pisaroiden on "raskaampaa" työntää lakkakerrosta ja täten tehdä reikiä siihen. En tosin löytänyt sopivaa kombinaatiota. :/

Septidin-desinfiointiaine
Ei tehnyt reikiä lainkaan tai teki niitä liikaa. Käyttäytyi todella epäjohdonmukaisesti. En onnistunut löytämään sopivaa kombinaatiota suihkimisetäisyyden ja lakkapaksuuden välillä.

Shu uemura-kasvovesi
Ei tehnyt reikiä. Varmaan sama juttu kuin olisi suihkinut pelkällä vedellä.

Ja loppuun pieni vinkki vitonen! Huomasin, että marmoroituani noin viisi kertaa, kynsilakkapisarat eivät meinanneet enää levitä veden pinnalle johtuen varmastikin käsispraysta (oikea yläkulma). Vedenvaihto auttaa tähän, mutta oikeanlämpöisen veden etsintä voi olla hankalaa. Tällöin tykkään puhdistaa veden pinnan kynsilakalla. Tiputtelen veden pinnan täyteen kynsilakkaa, kuten kahdessa muussa kuvassa näkyy. Sitten puhaltelen pintaan pari kertaa, jotta se kuivuisi nopeammin. Tämän jälkeen puhdistan veden kynsilakasta, ja tadaa! Vetesi on taas valmis marmoroitiin! :)



One thing that I noticed, is that alcohol works the best. Especially ethyl alcohol (Nature's Care hand sanitizer). Plain denaturated alcohol tends to be mixed in different sprays with oils and all sorts of extracts which weaken or strengthen its ability to make spots. Therefore, it is more unpredictable how it will act in water marbling. I think it tended to create spots too big or nothing at all. 

If your spotted water marbling / water marbling with drops doesn't work, here are some tips:

- Don't be discouraged if your 10 first tries won't work! I noticed that it took me quite a few times before this started working. I think the water needs to be a little "impure". You can also spray some hand sanitizer into your fresh water and see if this helps.
- The best distance for sprays is farther away! Even 30cm was too close for me, I think more like 1m is the best distance for spraying. Too close and the spots become too big or too far away, and you won't get any spots at all.
- I used only 1 spray, 2 sprays made the spots too big and broke the pattern.
- The first time I tried this, it was a complete fail. I think my dish was too big so I definitely recommend using a smaller plastic cup. Much easier.
- The temperature of the water needs to be approximately room temperature. If it was too hot, the nail polish drops wouldn't expand on the surface of the water. 
- I could never do with just 4 drops of nail polish. I always used at least 6 drops but more often 8-10 drops. My nail polish did not shrink with all the different sprays that I tried so with these cases I needed to use more drops. You could also spray more hand sanitizer if you've used too many nail polish drops. If you've used too little nail polish drops, you risk having humongous spots.
- If your nail polish drops won't expand when dropped onto water, try changing your water. Though this is a bit risky if you find it difficult to get the right temperature. In a case as this, I like to "clean" my water with nail polish (last picture, click on the pictures to make them bigger). I fill the water surface with nail polish drops, blow on it a few times for it to dry, and then clean the water surface from nail polish. And you're good to go! 

I hope this helps! ^__^ Good luck!

2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...