31.8.2013

Sanomalehtikynnet + kutistava Seche Vite

Kokeilin sanomalehtikynsiä ties kuinka monetta kertaa, eikä mennyt vieläkään putkeen. :D Septidin ei toiminut viime kerralla, joten kokeilin Neo-Amiseptia näihin. Toimi! Näitä varten leikataan siis pala sanomalehteä, uitetaan palanen desinfiointiaineessa/alkoholissa noin 5-10 sekunnin ajan. Sen jälkeen lätkäistään palanen kynnelle ja painetaan niin kovaa, että sormet tärisevät ja muuttuvat valkoisiksi.

Kaikki lähti menemään pieleen siitä, että valkoinen Isadorani oli kuivunut. Jos Teillä on heittää pitkään hyvänä säilyviä valkoisia lakkoja, olisin erittäin kiitollinen! ^__^ Heitin sekaan thinneriä vahingossa liian innokkaasti, ja jouduin lakkaamaan kolme kerrosta valkoista. Laitoin päälle vielä Seche Vite-pikakuivattajaa. Kaikki hyvin so far. Menin tyytyväisenä sänkyyn. 

Aamulla herättyäni sain melkein sydärin! Seche oli tehnyt kepposet ja kutistanut valkoista lakkaa! Reunat olivat röpelöiset tämän seurauksena. Noh, päätin joka tapauksessa toteuttaa sanomalehtikynnet näihin, sillä sanomalehtipalasten painelu vaatii täysin kovettuneen lakkakerroksen alleen.

Painelu puolestaan sattui aivan h*lkutisti. Minulla on erittäin kaarevat kynnet, joita kynsilakka kaarevoittaa entisestään. Jos paineli kevyesti sanomalehtipalasia kynsilleen, kuten Youtubessa, ei mustetta jäänyt lähes ollenkaan kynsille. Kaarevuuden takia oli myös vaikeaa saada mustetta tasaisesti jokapuolelle. Parhaaksi painelutaktiikaksi osoittautui peukun ja etusormen-tekniikka, jossa paineltava kynsi on peukun ja etusormen välissä. Peukulla kannattaa painaa, sillä se on isompi kuin etusormi. :D 

En usko toteuttavani tätä manikyyriä enää ikinä. :P


Translation:
I had so many unspeakable problems with these newspaper nails that all I can say is, NEVER AGAIN. :D

28.8.2013

Swatch & Review: Keeki - Raspberry Punch

Jatketaan vesipohjaisten lakkojen testailua Keeki Pure & Simple -merkillä! :) Tässä on todella hyvä lahjavinkki lapselle tai nuorelle, sillä vesipohjaiset lakat ovat myrkyttömiä, ja ne säilyvät todella pitkään hyvinä. Jos lakka paksuuntuu, sekaan voi lisätä pari tippaa vettä niin johan taas pelittää! :) Lakka oli myös erittäin helppo levittää kuin myös siistiä pelkällä vedellä.

Aikaisemmat testailut vesipohjaisilla kynsilakoilla:

Laitoin kynsille 3 kerrosta. Kuvien kanssa kävi todella hassu juttu, nimittäin kärjet paistavat niistä läpi, mutta en huomannut "tosi elämässä" niiden paistavan läpi... 

Sisällä // Inside

Sävy: Tummansininen. Ehkä hieman lämpimämpi/vihertävämpi kuin kuvissa, muttei missään nimessä lähelläkään turkoosia.
Peittävyys: Erinomainen peittävyys. 2 kerrosta on jo ihan peittävä.
Levittyvyys: Levittyy todella hyvin. Ei raidoitu kuten Suncoatit. Olen "tavallisissa" lakoissa tavannut raidoittuvampia koostumuksia kuin tämä.
Kuivumisaika: Kuivuu todella nopeasti, mikä on tyypillistä vesipohjaisille lakoille. Lakkauksen jälkeen kannattaa kuitenkin odottaa tunti ennen kuin kädet voivat olla kosketuksissa veden kanssa. Liottamista ei myöskään suositella.
Koostumus: Englanniksi "biodegradable formula" eli tämä kai hajoaa täysin luonnossa. :D Ohuen oloista, muttei vaikuttanut levittyvyyteen. Jos lakka kuivahtaa, kannattaa lisätä pari tippaa vettä, ja lakasta tulee kuin uusi!
Poistaminen: Suositellaan Keekin omaa kynsilakanpoistoainetta, mutta tämä lähtee ihan helposti tavallisella, asetonittomallakin kynsilakanpoistoaineella. Myös vedessä liottelu irrottaa lakkaa. Lakka lähtee "lastuina" omaa kynttä kuitenkaan vaurioittamatta.

Varjossa // Shade

Auringossa // Sunlight

Kestävyys: Paljon huonompi kuin Suncoatin lakoissa. Jo seuraavana aamuna jouduin laittamaan yhteen kynnen kulmaan uuden kerroksen, sillä lakasta oli lohjennut pala pois. Lakat olivat käsissäni 2 päivää ja 1 hiustenpesun. Tämä lähtee sellaisina palasina pois eikä yhtenä kerroksena kuten Suncoat Girl. Vähän niin kuin sipulin kuori "halkeilee" pois niin tälle käy samalla tavalla. Lakkakerros on muuten ihan yhtä ohutta kuin sipulin kuori vaikka laitoin 3 kerrosta. Tavalliset lakat tekevät paljon paksumpia kerroksia.

Mistä sitä saa? Ostin omani iHerbistä hintaan $8,48 = 6,35 €. Koodilla WUL374 saat -$5 tai -$10 alennusta ensimmäisestä tilauksesta! ;)


Translation:
Keeki Pure & Simple water based nail polish is the best water based nail polish I've tried! :) Easy to apply, dries in seconds (literally!), easy to remove. Maybe too easy because it doesn't last very well. I had it on my nails for 2 days and 1 hair wash. 

Previous water based nail polish reviews:
Suncoat long lasting nail polish
Suncoat Girl

I bought mine from iHerb for $8.48. Use discount code WUL374 to get a discount of -$5 or -$10 depending on your order sum! ;)

27.8.2013

Hjeronymus - kemiallinen ihonpuhdistus

Elsa Hjeronymus kemiallinen kuorinta kasvoille on ehdoton lempparini kaikista kasvohoidoista, mitä olen kokeillut! Seuraavanlaisissa hoidoissa on tullut käytyä: Exuviance (ihanan kirkastava), perinteinen ihonpuhdistus (tosi jees), ultraääni (sain järkyttävän allergisen reaktion ja olin kirjaimellisesti kirkkaan punainen monta päivää; jätin menemättä kouluun jopa...) ja Dui Clinique (toimii sarjahoitona, ihan sairaan tehokas acne formula-seerumi). Varoituksen sana: postaus sisältää paljon lähikuvia ei kovinkaan hohdokkaasta naamastani hoidon aikana! :P

Kuva maahantuojan Greencosin sivuilta.

Vakiohoitolani on ollut viimeiset 7 vuotta EL-Salonki. Siellä saa mielestäni ihan parasta palvelua (molemmilla kotimaisilla)! Kaikkiin hoitoihin sisältyvät kulmien muotoilu ja meikkaus hoidon päätteeksi. Ei siis tarvitse pelätä lähtevänsä paikasta helottavan punaisella nassulla. ;) Pidän erittäin paljon tälläisestä avaimet käteen-periaatteesta, helpottaa huomattavasti elämää.

Tällä kertaa minua hoiti Jaana, jolle kuuluu myös kiitos kuvista! ;)

Kuva EL-Salongin Facebook-sivuilta.

Hoito kestää parisen tuntia, ja siihen sisältyy:

  • Alkupuhdistus
  • Hapotus 
  • Hapon neutralisointi
  • Naamio + hauteet (muumiointi, iho pehmenee)
  • Mekaaninen puhdistus (saa jättää väliin, jos tekee liian kipeää)
  • Naamio 
  • Puhdistus
  • Lopputuotteet kasvoille
  • Ehostus

Hoidon teho perustuu hapotukseen, jossa ihoalueet käsitellään happomixillä. Happomix sisältää mm. vetyperoksidia. Tästäkös sisäinen kemistini innostui ja totesin kaverilleni, että voisimme käydä kaupassa ostamassa vähän hiustenvaalennusaineita ja kokeilla sitä hänen kasvoilleen! Jostain syystä kaverini ei ihan innostunut ideasta... :P Aikaisemmin happo on ollut vahvempaa, ja hoidon aikana niin näki kuin tunsi talin "kuplivan" ihon syövereistä pinnalle (Googlesta löytyy kuvia). Se oli tosi jänskää! ^__^ Nykyään koostumusta on jouduttu laimentamaan eikä valkoisia täpliä pulpahda naamalle samalla tavalla kuin ennen. Yritimme kuitenkin parhaamme mukaan ottaa valkopäistäni kuvia. Kuvat saa isommiksi klikkaamalla, en viitsinyt laittaa niitä tähän yhtä isoina kuin yleensä. :P


Itse yritän aina nukahtaa muumioinnin aikana, jottei mekaaninen puhdistus eli finnien puristelu satu niin paljoa. Suosittelen muillekin! :D


Puristelun jälkeen kasvoille laitetaan Refreshing Circulation Mask -kamferinaamio. Tämä on ehdottomasti yksi lempparinaamioistani maailmassa! Se tuntuu niiiiiiin viileältä ja ihanan virkistävältä! Etsiskelin tätä Tukholmasta halvempien hintojen perässä, mutta NK:lla ei ollut enää kamferinaamiota. :( Muita Hjeronymuksen tuotteita löytyi edelleen NK:lta.


Kamferinaamio rauhoittaa ihoa selkeästi ja vähentää punoitusta. Tässä kuvat heti puristelun jälkeen ennen kamferinaamiota ja kamferinaamion jälkeen.


Tämä on ehdottomasti puhdistavin ja tehokkain hoito ikinä! Sanoisin, että noin viikon-parin kuluttua iho on parhaimmillaan. Hoito tuo pintaan kaiken talin ihosta, jolloin ei tarvitse murehtia finnejä tai rasvoittuvaa ihoa vähään aikaan. Kärsin itse todella, todella rasvoittuvasta, tukkeutuneesta ja epäpuhtaasta ihosta, mutta hoidon jälkeen saan nauttia edes hetken tavallisesta ihosta, jota ei tarvitsella olla jatkuvasti painelemassa Rizla-tupakkapaperilla, puhdistamassa, kuorimassa, puristelemassa, jne. Saan olla normaali niin kuin kaikki muutkin ja nauttia elämän iloista ihosta murehtimisen sijaan! ;)

Suosittelenkin hoitoa kaikille, joilla on tukkeutunut, epäpuhdas ja rasvoittuva iho. Herkkähipiäisimmille kenties Exuviance olisi parempi hoito. Siinäkin hapotetaan, mutta hapot ovat hellävaraisempia.

Maksoin hoidon itse enkä ole saanut postauksestani korvausta. Halusin tehdä postauksen aiheesta, sillä tää on vaan niin mun lemppari! :D

Translation:
I went to a salon to get myself pampered! ;) I had Elsa Hjeronymus treatment which is absolutely the best and most effective facial peel for clogged, impure skin! 

23.8.2013

Hopeahoitoaine: KC Professional - Color Mask Silver

Tällä kertaa pureudutaan KC Professionalin hopeahoitoaineeseen, joka kulkee nimellä Color Mask Silver.

Kuten moni lukijoistani tietää, minulla on vaalennetut latvat. Kävin kesän alussa piristämässä hiusväriäni, jonka seurauksena olenkin ahkerasti testaillut paljon erilaisia hoitavia tuotteita. Vaalennus kun kuivattaa aivan samperisti! Hiukseni ovat aina olleet suorat ja kovat. Blondaus kuivatti ne ihan täysin, sillä hiuksiani ei vaalennettu mitenkään kultaisiksi vaan vaalennusaine oli niissä ... 3 tuntia muistaakseni, vaalennusainetta lisättiin kahteen kertaan, ja hiuksistani tulivat valkoiset. Se on aika paljon vaalentamista se. :D Hattarapinkin ja laventelin peseydyttyä pois, jäljelle jäivät vaaleat (laventelista kohdista) ja keltaiset (pinkeistä kohdista) latvat. Tom Salon Noirista suositteli minulle hopeahoitoainetta taittamaan pois hiusteni keltaisuutta. Koska vihaan hiusteni ällöä, likaista keltaista, joka ei millään lailla ole mielestäni nätti tai edes rumankaunis, metsästin itselleni hopeahoitoaineen. (Shampoohan olisi ihan turha, sillä vain latvani kaipaavat vaalennusta.)


Rakastan hopeahoitoainettani! Se selvittää hiukseni hetkessä jättäen ne sileiksi ja kiiltäviksi (muttei lähmäisiksi), ja se vaalentaa hiuksiani huomattavasti! Sarjalta löytyy 13 muutakin sävyä, ja niitä voi sekoittaa keskenään. Hoitoainetta suositellaan jätettävän hiuksiin 5-10 minuutin ajaksi, mikä sopii minulle oikein hyvin, sillä pesen aina tällä välillä hampaat, kuorin kasvot, jne. Tämä myös rakennepaikkaa hiusta eli korjaa vaurioituneita suortuvia. Monet rekut (reconstructing conditioner, rakennepaikkaava hoitoaine = hoitoaine, joka sisältää keratiinia) jättävät hiukset hieman karheiksi ja pörröisen näköisiksi, ja tykkäänkin usein sekoittaa niihin öljyjä, jotta niistä tulee silottavampia, mutta tämän hoitoaineen kanssa en ole kokenut tarvetta moiselle! Ihan mahtava tuote siis! :) Yleensä sekoitan öljyjä kaikkiin hoitoaineisiini, sillä harvan hoitavuudet ja silottavuudet riittävät itsepäiselle kuontalolleni.

Ostin myös sarjan Plum-värisen hoitsikan, sillä a. se oli tarjouksessa, b. päättelin, että koska laventelit kohdat hiuksistani jäivät vaaleiksi ja pinkit kohdat keltaisiksi, tämä lila toimisi vaalentamisessa ehkä vielä paremmin kuin hopeahoitoaine, ja c. aion heittää laventelia taas päähän, joten lila hoitsikka tulee jokatapauksessa tarpeeseen. :) Säilytin pulloa laatikossa, jonne oli värillinen kasvovesi ja -öljy vuotaneet, jonka seurauksena puteli värjäytyi. :P


Tähän loppuun vielä verrokkikuvat hiusteni vaalentumisesta. Otin kaikki kuvat samanlaisessa valaistuksessa kylppärissä, säädin valkotasapainon samalla tavalla kameraan, mutta jostain syystä tämä vaalentuminen ei vain suostunut näkymään filmillä! Todellisuudessa ero on huima. Pesen hiukset 3-4 kertaa viikossa. Ehkä jotain ihan pientä eroa havaittavissa?


Pienellä kuvankäsittelyllä sain kuvat näyttämään oikeilta (vaikka yleensähän se menee ihan toisinpäin ;)). Hiukseni ovat todellisuudessa keltaiset eivätkä yhtään punertavat kuten ylläolevassa kuvassa. Lupaan, että kuontaloni on ihan oikeasti vaalentunut likaisen keltaisesta puhtaan vaaleaksi! :) Erityisesti, jos valo osuu/heijastuu jostain kohtaa, se kyseinen kohta näyttää todella vaalealta ja kiiltävältä! 


Olen myös kuullut sitruunan vaalentavista ominaisuuksista. Kirkastaa kuulemma vaaleiden hiusten väriä, mutten ole vielä tohtinut testata, koska tää Color Mask on vaan niin ihanaa! <3 :D

Löytyykö Teiltä hyviä tuotevinkkejä vaaleille hiuksille? ;)

21.8.2013

Tukholman shoppailuja, kosmetiikkaa + hyvää ruokaa!

Olin Tukholman risteilyllä - elämäni paras risteily evör ! Oli ihan sairaan hauskaa, pääsin kaikkiin ihaniin kauppoihin, löysin sattumalta ihanan ruokamestan ja ah - kaikki oli vaan niin ihanaa ! Oon ennenkin ollut Tukholmassa ja risteilee, mut tällä kertaa pääsin just niihin liikkeisiin, mihin oon aina halunnut ja söin lemppariruokaani: mykyjä! :D Tää kuva kertoo jo aika paljon mun tunnelmista, kun laiva lähti liikkeelle.


Olin suunnitellut reitin ja ostokset etukäteen. Valitettavasti Ritualsin osoite kuitenkin unohtui enkä sitten päässyt sinne :( Oon ihan vakuuttunut monien tutkimusten perusteella, että netti tekee meistä (ainakin musta) tyhmempiä ja huonontaa muistia, joten olen lopettanut asioiden kirjoittamisen ja päättänyt muistaa ne ulkoa sen sijaan. Tää on vähän hasardia, mutta aivoja on hyvä haastaa ;) Onneks ei mitään vakavampaa sattunut! Alla reitti kokonaisuudessaan, lisäsin sinne Ritualsin, jos joku toinen haluaa käydä siellä ;) (Ja tuoda mulle vaahtoavaa suihkuöljyä!) Linkki karttaan

Reitti oli seuraavanlainen: NK - Sephora - COW Parfymeri - Beijing 8 - Laduree.


Näytä Beauty shopping in Stockholm suuremmalla kartalla




Ja sitten niitä ostoksia! :) Eka ostokset kaupoista...

Biosilkiä Kicksistä. Se myyjä kysy multa, että onko tuttu merkki, johon minä, että ei. Sitten se katsoi mua ja sanoi: "You're going to love this." :D
Pieni suihkepullo Mujista. Muji löytyy Åhlensin kellarikerroksesta, mistä löytyy myös markettikosmetiikka ja sieltä pääsee kätevästi metrolle.
Voluspa tuoksukynttilä Saijo Persimmon Åhlensilta. Ruotsalaiset varmaan rakastaa tuoksukynttilöitä, koska niitä oli kaikkialla (kun Suomessa on joku pari eri merkkiä ja vain parista kaupasta saa) ja sellasia tuoksukynttilä-kotituoksu-kauppoja oli myös kaikkialla! Tahdon muuttaa Tukholmaan! :D
Pure Stockholmilta huulien kuorinta-aine. Ostin tätä Roaccutan-aikoja varten. ;)
L'Artisan Parfumeur Ananas Fizz -hajuvesi NK:lta.
Sephorasta niiden oma geelimäinen meikinpoistoaine (käy kans silmille! :)), puhdistusvesi (tän tyyppinen tuote on mulle ihan uus, oon halunnut kokeilla näitä misellaarivesiä jo tosi pitkään!) ja 2 purkkia kynsilakanpoistoainetta. Tää on dippiversio. Toinen Shinylle. ;)
NARSin poskipunatrio Sephorasta. Kokeilin tätä jo kasvoille ja hui kauheeta, kuinka pigmenttistä tää oli! Näytin ihan pelleltä :P
Make Up For Everin Aqua Brow. Joo, mulla on kulmakarvafiksaatio! :P Näytän mielestäni aina ihan unibrowlta, kun vähänkin väritän mun kulmia. Katsotaan miten onnistun. ;)


Olin kovasti uuden hajuveden tarpeessa, joten suuntasin NK:lle. Siellä oli opastamassa siis maailman ihanin tyyppi: Ulf ! Herra oli ihan pro, selitti mulle ummet ja lammet niistä hajuvesistä, merkeistä, niiden filosofioista ja kaikesta! Harmi vaan, että olin kipee (jonka tosin unohdin kertoa Ulfille, koska olin niin sekaisin onnesta! :P) enkä kyennyt haistamaan kuin pari hajua eli kaikki hajuvedet tuoksu enemmän tai vähemmän samalle. Ens kerralla mun on siis ihan pakko ostaa Pro Fvmvm Roma -hajuvesi! Se oli kyl niin luksusta koko paketti, haju, laatikko, matkapipetti, pullo, design, hinta 250e... :P Ja siis se tuoksun kestävyys! Suihkutettiin yhtä tuoksua mun kämmenselälle. Pesin kädet pariin kertaan ja puhdistin meikinpoistoaineella 3:n kertaan (swatchailin Sephorassa) ja silti mun kämmenselkä tuoksui ja tuoksui ja tuoksui vaan! Nuuhkin sitä pitkin päivää ja vielä seuraavanakin päivänä! Ahh <3 Onneks tosin löydettiin mulle ihan kohtuuhintainen vaihtoehto, koska muuten olisin salee sortunut ja ostanut jotain tolta merkiltä vaikken paljoa haistanutkaan... Tällä kertaa mukaan tarttui L'Artisan Parfumeur - Ananas Fizz.

Kuva täältä.

Ja sitten ostoksia laivalta...

Rizla tupakkapaperi ei petä! Ostin oikein säästöpakkauksen, 15 kpl! Maksoi 14,30€, jos nyt oikein muistan. Maissa 1 Rizla maksaa 1,20€ tai enemmän. Siis selvää säästöä! ;D Käytän näitä kasvopapereina eli painelen tällä ylimääräiset rasvat pois iholta! ;) Jos mietitte, että sellanen The Body Shopin tms. merkin kasvopaperi-paketissa on suurinpiirtein saman verran tavaraa, mutta maksaa 10e/kpl, niin näiden Rizlojen hamstraaminen ei oo ollenkaan outoa. Eihän? :D Varsinkin, kun mulla kuluu näitä pari kuukaudessa...
Weleda Birch Body Scrub ja Wild Rose Creamy Body Wash tulevalle, superkuivalle Roaccutan-iholleni.
Sensai 38C Volumising Mascara x 2. HG-tuote, en voi elää ilman. Ripsivinkkejä voi lukea aiemmasta postauksestani.


Seuraavaksi ruokaa! En tosiaan tiennyt, että Tukholmassa on Laduree, mutta nyt tiedän! Laduree on ranskalainen macaron-talo. Macaron on pala taivasta maan päällä. Jos ette oo vielä kokeilleet macaroneja, voih... En haluaisi kuvitella elämää ilman macaroneja... Tulee itku pelkästä ajatuksesta. Kaupan sisällä ei saanut ottaa kuvia, mutta tuolla kannattaa käydä jo pelkästään sen sisustuksen ja lookin takia vaikkei tykkäiskää macaroneist! ;)


Löysin ihan sattumalta tollasen pienen ruokapaikan: Beijing 8. Siellä sai dumplingeja eli mykyjä! Ne on siis mun ehdoton suosikki kiinalaisista ruuista! Se on sellanen taikinanyytti, jonka sisällä on liha-kasvistäyte, ja niitä dippaillaan etikkaan. Olin ihan fiilareissa, kun paikassa sai oikeaa kiinalaista etikkaa: Chinkiang Vinegar. Söin lounassetin, johon kuului 9 mykyä ja riisiä/lasinuudeleita. Kantsii ottaa lasinuudeleita, ne oli parempia ku riisi. Lisäksi sai valita yhden kastikkeen, jonka sekoitin lasinuudeleihin. Makuja oli vaikka mitä erilaisia eli valinnanvaikeus iski! Mykyistä Pork Shiitake oli tosi hyvää, mutta Chicken Peanut oli tosi kuivaa. Hintaa tais olla 89 kr eli noin 10 euroa. Vesi ja tee olivat ilmaisia, mutta näillä oli aivan uskomaton ice tea -valikoima! Suosittelen!


Kaiken kaikkiaan, onnistunut reissu. Tukholma - I will be back! :D Ainakin hakemaan se hajuvesi, ja ehkä vähän juomista siinä samassa... :P Ainiin, näin kans Emma. S:n kolme (3!!!) kertaa!!! Voitteko uskoa?! :D Aaaah, olin niin innoissani! Mut en uskaltanut mennä pyytää nimmaria tai valokuvaa, ku se oli sen tyttärien kaa. :P

Translation:
I went to Stockholm and visited my favorite shops, ate my favorite food (dumplings) and bought all sorts of heavenly cosmetics! :) And even bumped into a celebrity, Emma S., for three times !!! :D 

Löytyykö Teiltä Tukholma-favoritteja? :D

20.8.2013

Sokeririhma-tekniikka / Spun sugar nails

Kokeilin sokeririhma-kynsiä (spun sugar). Oli yllättävän vaikeeta! Varsinkin kaareviin kynsiin oli hankalaa saada reunoihin myös tuota rihmaa. Tämä tekniikka kulutti paljon kynsilakkaa, vei aikaa, oli aika sottaista eikä yhtään niin helpon näköistä, kuin miltä se näyttää youtube-videoilla. :D Mutta lopputulos <3 

Laitoin ensin 2 kerrosta Isadoran Tip Whitea, 1 kerros ChG:n mattapäällyslakkaa, ja sokeririhmat päälle! Pikkurilli ja nimetön: ensin lilaa, sitten pinkkiä. Etusormi ja peukku: ensin pinkkiä, sitten lilaa. 


Isadora - Tip White
Lumene Natural Code - Fairy Tale (lilac)
Lumene Natural Code - Cheery Pink 

Translation:
I tried spun sugar technique for the first time on my nails! This was surprisingly difficult, especially with curved nails. But I think the outcome is worth the wait and work, just absolutely stunning in 3D. 


Mitäs tykkäilette, yay or nay? :D
What do you think, yay or nay? :D

17.8.2013

Pikavinkki kynsilakkojen siistimiseen: Lyhytkärkinen suti

Siistin kynsilakan jämät ja ylimenneet läiskät lyhytkärkisellä sudilla. Tämä on varmaan tuttu vinkki monelle, mutta kaikki eivät vielä tiedä tätä! Maailman paras keksintö sitten pyörän! :D Vanupuikko on usein iso, kömpelö ja siitä jää vanurihmaa joka puolelle, ja sekös vasta raivostuttaa! En ole vieläkään löytänyt kynsilakkojen siistimiseen tarkoitettua sutiani, joten tämä one stroke-suti koki muodonmuutoksen saksien avulla. Tilasin ebaysta uudet nail art-siveltimet tämän tilalle. :P

Dippaan sudin asetonilliseen, öljyttömään kynsilakan poistoaineeseen, ja eikun sutimaan! ;) Käytän Pirkka-kynsilakanpoistoainetta. Kun kerran pääsette näin huolettomaan ja helppoon kynsilakkojen siistimisen makuun, tästä ei ole paluuta! You've been warned!


Translation:
So this is what I use for tidying up my nail polish creations. Using a brush with short bristles is the best invention since the wheel! :P I hate using Q-tips. They're just so big and messy and stupid. :( But with this one, you just dip it into nail polish remover (a non-oily one) and brush away the excess nail polish from your cuticles! :) It'll transform even the messiest manicure to look like it was done in a salon! :D

16.8.2013

Estenomien mallilukkari syksyksi 2013

Iiiiih!!! En malta odottaa! Enää ensi viikko ja sitten koulut alkaakin jo! :) Selvitin salapoliisitaidoillani syksyn kurssit ja tein aikani ratoksi mallilukkarin.

Kurssiryhmämme salakoodinimi syksylle taitaa olla SKV13SN, 13 = vuosi, S = syksy, N = nuorisokoulutus. SKV:tä en osannut crackaa. :( K on varmaan kauneudenhoitoala...

Mallilukkarista puuttuu Kemia ja biokemia -kurssi, sillä sen kohdalla luki ks. Optima, jonne en vielä pääse, kun ei ole tunnuksia. :/ Kurssiin sisältyy ainakin luentoja ja labroja eli vie varmaan ihan hyvin nuo tyhjät kohdat lukkarista. Ois niin luksusta, jos perjantaina ei olis kouluu ollenkaa! :P Mulla oli TKK:llakin silleen, ettei perjantaisin tarvinnut käydä koulussa, koska harkat ja luennot sai sumplittua ma-to ajalle. :) Noppia tulee aika paljon ekan vuoden aikana: 60 ! Sain TKK:lla 42 noppaa fuksivuotena, ja sekin laskettiin jo ihan ylisuorittamiseksi... :P

SKV13SN
MA
TI
KE
TO
PE
8.30

K-hoitoalan ammatillinen kuva ja sen kehitys 8.30-11.45 (p)

Matematiikan valmentava 8.30- (v)

9.30




10.30




11.30




12.30
Matematiikan valmentava 8.30- (v) / Kemian valmentava 12.30-16.00 (v)

K-hoitoalan yrityksen liiketoiminnan suunnittelu 12.30-16.00 (p)
Kemian valmentava 12.30-16.00 (v)

13.30


14.30


15.30

















Ekan vuoden kurssit

1.      Syksy, pakolliset
K-hoitoalan ammatillinen kuva ja sen kehitys, 10 op
Kemia ja biokemia, 10 op
K-hoitoalan yrityksen liiketoiminnan suunnittelu, 10 op

2.      Kevät, pakolliset
Kosmetiikan lainsäädäntö, 5 op
Anatomia, fysiologia ja ravitsemus, 5 op
Talouden suunnittelu ja seuranta kauneudenhoitoalan yrityksessä, 10 op
English for Beauty and Cosmetics, 5 op

3.      Vapaasti valittavat
Matematiikan valmentavat opinnot, 3 op
Kemian valmentavat opinnot, 3 op
Englannin kielen valmentavat opinnot, 3 op
Ruotsin kielen valmentavat opinnot, 3 op
Suomen kielen valmentavat opinnot, 3 op

Laurea Tikkurilan yhteisissä vapaasti valittavissa kursseissa oli vaik mitä kiinnostavia, esim. Idea ja innovaatio, mutta kans vähän hassuja, kuten Parisuhde pinnalla ja pohjalla. :D Ymmärrän, että tollasista kursseista on varmasti joillekin ihmisille paljonkin hyötyä, mutta musta on hassua, että sitä opetetaan ammattikorkea-tasolla... :P 

Tässä vielä linkit, jos tykkäätte kans salapoliisitöistä:

Muistakaahan kaikki estenomit osallistua Doodleen, ollaan järkkäämässä tapaamista ennen koulun alkua! ;) Maanantaina laitan Doodlen kii, niin päästään lyömään päivä lukkoon! :)

14.8.2013

SUP - Stand up paddling

Suppailu, sup, stand up paddle, stand up paddling - tämän hetken hypetetyin laji eli Qminta hottia! :D Munkin oli sit pakko koklaa mökil! :P Mutta oikean sup-laudan sijaan käytin purjelautaa ilman purjetta ja kajakin melaa. Oikea sup-lauta on paaaaaaljon leveämpi ja hitusen lyhyempi. 

Ensin kokeilin yksin, ja se oli tietty musta kamalan tylsää. Tiiättekö, kun jotkut ihmiset on kissaihmisiä, toiset tykkää koirista, mä oon ihmis-ihminen! ;D Mut kyl Fantsukin kelpaa ja lähti siis kaveriksi! :D Ei tiputtu kertaakaan! Ja Fantsu tykkäs hirveesti! Se jäi rannalle ihan itkee, kun päätin kokeilla sup-joogaa yksin. 


Sup-jooga, täältä tullaan! Kokeilin eka siltaa, mut molskahdin veteen. :D Päätin sitten siirtyä soturi 1, 2 tai 3:seen, sitten joku takataivutus ja lopuks ööö... alaspäin katsova koira mut jalka ylhääl? Alaspäin katsova koira, joka pissaa? Mulla on joogatermit vähän hakusessa vielä...

Namnam, vattuja! :D Fantsu oli taas hirmu sneaky ja yritti syödä kaikki tai ainakin kuolaa kaikki läpi ennen kuin mä pääsin poimimaan.

Mutta jottei eksyttäis täysin blogin aihepiireistä, otin teille kans asukuvan: TADAA! ;D Toppi GAP, farkut Only, kumpparit Nokia, puhelinlankaponnari Glitter.

Ja löysin aika yllättävästä paikasta maailman parhaimman kynsihärpäkkeiden säilytysratkaisun! Jos mulla ei olis jo 2 kauneussalkkua, niin hankkisin ehdottomasti tälläisen kaikille kynsijutuille! ;)

Onkos siellä ruudun takana tullut jo suppailtua? ;)


13.8.2013

HG-mascarat: Kanebo Sensai 38C Volumising + imju Fiberwig

Näin teen ripsistäni pitkät ja näyttävät! :D Tässä esittelen kaksi HG- eli Holy Grail-tuotettani: Kanebo/Sensai 38C Volumising ja imju Fiberwig mascarat. :) Mascaroitakin tärkeämpi asia tosin on ripsien kihartaminen. Teen ripsipermanentin itselleni 3-4 viikon välein, sillä omat ripseni sojottavat alaspäin tikkusuorina eikä taivutus pysy niissä. Mulla on tällä hetkellä pieni ripsifiksaatio, ja ostin jopa Kikosta ripsiseerumin, vaikken usko siihen (mutta incissä luki peptidejä, joten se ehkä jopa vois toimiakin!). :P 


Vinkkejä:

  • Paras taivutin: Shiseidon ripsientaivuttimet. Ehdottomasti. Tällä mun ripset on aavistuksen taivutettuja, muilla ei mitään tsäänssejä. Tosin ei vedä mitään vertoja ripsipermikselle. :P Olen myös kokeillut Shu Uemuran taivuttimia, mutta Shiseido sopii muodoltaan paremmin mun silmille. Jos joku sattuis kaipailemaan Shu Uemuran taivuttimia, voisin myydä omani pois :D
  • Ripsipermis-aineet ostan sasa.comista, aasialaisesta kempparista. Ripsipermiksestä tulee erillinen tutoriaali :)
  • Näin taivutat ripsesi oikein: pumppaavaa liikettä ripsien juurista latvoihin. Toista.
  • Näin taivutus pysyy ripsissäsi: käytä vain vedenkestävää (waterproof) eikä mitään muuta (kuten water resistant) mascaraa! Mitä kuivempi massa, sen parempi taivutuksen pito! En voi käyttää waterproofia, -resistantia tai normaalia mascaraa, koska ripseni osuvat silmää räpäyttäessä alaluomelle, ja ihoni on rasvoittuva, jolloin rasva sulattaa mascaran -> pandalook. Käytän siis vain ja ainoastaan lämpimällä vedellä lähteviä mascaroita, kuten Kanebo/Sensai, imju tai Clinique.
  • Massalla on väliä. Tällä tarkoitan mascaramassan kuivuutta/kosteutta. Kosteampi massa tekee luonnollisesti siistimpää jälkeä ja voi kestää käytössä pidempään, sillä sillä kestää pidempään kuivua. Vaikeampi kerrostaa. Kuivempi massa puolestaan pitää taivutuksen paremmin, ja on yleensä helpompi kerrostaa, mutta myös paakkuuntumisvaara lisääntyy, ja käyttöikä saattaa olla lyhyempi.
  • Kaksi eri mascaraa on aina parempi kuin yksi. En osaa sanoa tarkalleen miksi, mutta tähän perustuu esim. se, että on olemassa "mascaranpohjustustuotteita" eli niitä valkoisia mascaroita. Joku voisi ihmetellä, miksei laittaisi vain samaa mascaraa runsaamalla kädellä? Lopputulos on yleensä tällöin klimppinen ja suttuinen, kahdella eri mascaralla ripset ovat siistit, mutta silti näyttävät.
  • Ripsienkasvattajat / -hoitoaineet: Periaatteessa kasvattajat ovat eyeliner-mallisia suteja, joilla sivellään nestettä ripsien tyveen. Hoitoaineet puolestaan muistuttavat mascaroita ja ovat harjallisia. Kuulemma peptidit vois toimii kerta glaukooma-lääkettä ei saa enää käyttää ripsienkasvattajissa (vaikka sitä löytyi niistä kiellon jälkeenkin). Hoitoaineet toimivat samalla idealla kuin hiusten hoitoaineet, mutta ne eivät kykene pidentämään ripsien kasvukautta. Toivottavasti opin tästä vähän tarkemmin, kun koulut alkaa! Ois kiva päästä tutustuu tutkimuksiin näistä "peptideistä". :)

Millä kaikilla merkeillä on lämpimällä vedellä lähteviä ripsareita? 

Sensai/Kanebo 38C perus, 38C Volumising (täydellinen!) ja 38C Lengthening (sisältää kuituja). Paras pysyvyys, kestää jopa yli tunnin hot joogailutkin! :)
Imju Volumising (tosi kuiva massa) ja Fiberwig (sisältää kuituja). Tuubiteknologian ansiosta lähtee yhtenä pitkänä rihmana. Hyvä pysyvyys, mutta Sensai Kanebolla on parempi.
Clinique High Impact Curling Mascara, Bottom Lash Mascara ja Lash Power Mascara Long Wearing Formula. Clinique pysyy huonoiten -> lähtee helpoiten.


Mitä teen:

  1. Harjaan pienellä sik-sak-liikkeellä Kanebo 38C Volumising-mascaraa ripsien juurista latvoihin. Toistan noin 10 harjauksen verran. Varmistan vielä, että ripsien latvat ovat varmasti saaneet massaa itseensä, sillä tällöin kuidut tarttuvat niihin helpommin. Harjan ollessa latvoissa, paina harjalla ripsiä hieman taaksepäin silmäluomia kohti, jotta ne saavat lisää taipuisuutta. Harjaa auki ohutkärkisillä pinseteillä, nuppineulalla tms.
  2. Kuitumascaran vuoro. Harjaa ripsien juurista/keskiosasta latvoihin mutta EI sik-sak-liikettä! Muuten kuidut sojottavat leveys- eivätkä pituussuunnassa -> hämppisripset. Tämän mascaran kanssa ei ole niin justiinsa, että laittaa ihan ripsien juuriin, sillä alla on jo toista mascaraa eikä me haluta niitä kuituja silmiin. ;) Harjaa auki ohutkärkisillä pinseteillä, nuppineulalla tms.
  3. Valmis! :)
En tosiaan laita mascaraa alaripsille, sillä mua ei ole siunattu niillä :( Mulla on ihan fyysisiä aukkoja, missä ei kasva yhtään mitään!

Kuvissa 10 harjausta Kaneboa, jonka jälkeen yritin levittää imjua tasaisesti jokaiseen ripseen. :) Ensin oikea silmä (eka salamalla, loput ilman salamaa), sitten vasen (salamalla). 



Löytyykö Teiltä hyviä ripsivinkkejä? :)
Dalmatialaisten määrä seuraajia, wohoo! <:o)

Tulevien estenomien miitti

"Doodlaa, doodlaa, doodlaa vaan..."
(Onkohan amkissa sitsejä?)


Kuva täältä.

Päätin järkkää miitin ennen koulun alkua meille tuleville estenomeille! ;D En oikeasti ymmärrä miksei tällästä varaslähtöä ole olemassa, kun "kaikilla muillakin on" ? :P TKK:lla esim. monta kiltaa vuokras yhdessä viikonlopuks mökin, jossa sitten kaikki tulevat fuksit pääsi tutustumaan toisiinsa. Ei haittaa vaikka meitä olisi paikalla vain pari, mutta tietysti the more the merrier! ;)

Laittakaa doodlen kommentteihin ehdotuksia, että mitä tehtäis! Mulle käy kaikki! :D

12.8.2013

Näin muokkaan kuviani - haaste

Säännöt:
1. Kiitä tietenkin haasteen antajaa taas tästäkin urakasta!
2. Sisällytä postaukseen alkuperäinen täysin muokkaamaton kuva ja muokattu kuva.
3. Kerro mitä yleensä teet, kun muokkaat kuvia blogia varten sopivaksi. Mitä ohjelmaa käytät?

4. Haasta viisi muuta bloggaajaa!


1. Sain haasteen Shiny Nail Art -blogista ja Nailiaisonin Marlilta. Kiitos Teille! :)

2. Alkuperäinen eka, sitten muokattu.
Kuva on otettu olkkarissamme, valonlähteinä katosta roikkuva lamppu ja aurinkolamppu. Kamerana Canon EOS 60D, ja taisin käyttää ihan sitä peruslinssiä, joka tuli mukana. Aurinkolamppu on niin kirkas, minkä takia tausta näyttää kovin tummalta.

3. Käytän sekä Windowsin omaa eli jotain Microsoft Officen kuvanmuokkausohjelmaa sekä netistä löytyvää Pixlr.comia.

Käyn ensin systemaattisesti kaikki kuvat läpi ja poistan epäselvät yksilöt. Sen jälkeen rajaan eli croppaan kuvat Windowsin omalla ohjelmalla. Käyn kuvat uudestaan läpi ja heitän pois epäselvät yksilöt. Valitsen kuvista miellyttävimmän. Kokeilen yleensä Windowsin omaa "automaattista korjausta". Yleensä se onnistuu, joskus ei. Säädän kontrastia, valoisuutta, sävyä ja poistan tahranpoistotyökalulla röpelöisen näköiset kynsinauhat, lakkaroiskeet, koirankarvat, jne. Joskus lakka saattaa heijastaa niin hassusti, että se näyttäisi olevan täynnä valkoisia pisteitä, poistan tälläiset myös. Tämän kuvan kanssa croppasin, lisäsin kontrastia, valotin kuvaa ja säädin lakan värin oikeaksi.

Vien kuvan Pixlriin. Lisään vesileiman, jonka teen ihan vaan kirjoitustyökalulla. :P Toivoisin voivani käyttää Photaria, mutta läppärini ei tykkää siitä :( Seuraavaksi hankintalistalla olisikin Olympus PEN ja pöytäkone... :D Saatan siloittaa sormista vähän ryppyjä. Ne näyttävät näin läheltä tarkasteltuina aivan kamalilta vaikka olisin kuinka rasvassa uittanut! :P Löysin myös uuden työkalun Pixlristä: vibrancy. Se toi sävyihin eloa, aika hauska! Säädin sitä pikkuisen. Opin Shinylta, että kuvia voi myös tarkentaa eli sharpen. Olenkin aina ihmetellyt kyseistä työkalua! Tätä kuvaa katsoessani tajuan, että olisi pitänyt käyttää sitä! En tiedä mikä aurinkolampussa on, mutta jostain syystä kaikki koristeet, kuten tässä tapauksessa nuo pallerot, ovat hieman epäselviä! Mietin, että johtuuko tämä aurinkolampun värähtelystä/taajuudesta, mikä johtaisi tuollaiseen karsastus-peiliefektiin koristeiden kanssa?

Ensisijaisesti yritän aina ottaa hyviä kuvia. :) Tärkein tästä on säätää valkotasapaino oikeaksi. Tämän teen ottamalla kamerallani kuvan valkoisesta paperista siinä kohtaa, missä kuvattava käteni tulee olemaan. Sitten valitsen kameran asetuksista "säädä valkotasapainoa" ja valitsen tämän kuvan valkotasapainoksi. Tämän jälkeen sävyt ja kaikki on yleensä erittäin kohdillaan. :) Helpottaa huomattavasti, sillä olen todella noviisi säätämään kuvieni väritasapainoa tai muutenkaan tekemään kuvanmuokkausohjelmilla yhtikäs mitään! :P Silloin kun "aloitin" bloggaamisen, en edes croppaillut kuviani saatikka säätänyt yhtikäs mitään! :P Croppailun tarve tuli, kun opin muilta bloggaajilta, että useimmissa järkkärilinsseissä vaihtelee f-arvo. Eli kun linssillä zoomaa, f arvo suurenee! :( Täten olen luopunut kokonaan zoomailusta järkkärin kanssa.

4. Haastan
Pauliina / Nailpolishtastic
E-S / Embosnails
Petra / Viilankantolupa
Daniela / Nails1820
ja kuka vaan, joka tahtoo tämän tehdä! :)

9.8.2013

Hammaslankakynnet // Quilted nails

Mulle tuli yks päivä mieleen, että ehkä tärkeintä kynsiblokin hoidossa on yksinkertaisesti vaan tehdä kynnet! Ja sitten mulle tulikin jo heti mieleen hammaslankakynnet, ja lopulta löytyi aikaakin näiden tekoon, joten tässä nää nyt ois! :)


Pitkittyneestä tauosta johtuen (eikä suinkaan siitä lakka-meikki-pyörremyrkystä, joka on vallannut kaikki kodin vapaat pinnat) en löytänyt lakkausten siistimissutia, joten ylimenneet lakkaukset jäi siistimättä. Yritin kyllä vanupuikolla, mutta se oli niin iso ja kömpelö, ja sitä vanua jäi noihin palleroihin! Pahoittelut, yrittäkää olla katsomatta liian tarkkaan. :D

Tää on mun eka Oriflamen tuote! Olin aika innoissani :D Mutten löytänyt tätä enää Oriflamen sivuilta, joten tää tais olla vaan kausituote. Sain tän ekasta kynsimiitistä. Sävy on korallinen persikka. :)


Tein ekaa kertaa hammaslankakynnet. Tärkeintä tässä on laittaa lakkaa paksulti. Tein 1 ohuen + 2 paksua kerrosta + mattapäällyslakka. Toinen tärkee juttu on odottaa tarpeeksi pitkään lakan kuivumista. Odotin 7 min, jonka jälkeen aloin tekee painalluksia hammaslangalla pikkurilliin. Oisin ihan hyvin voinut odottaa 8 tai 9 min jopa, koska mitä pidempään odottaa, sitä helpompi on painaa lankaa lakkaan ilman, että lanka menee lakasta läpi ja sotkee kaiken. Kuivemmalle lakalle kuvio myös jää helpommin sen sijaan, että painaumat "palautuisivat". Tavallisen hammaslangan sijaan kannattaa ostaa apteekista Plackerseja tai Gumeja tai tavallisesta kaupasta niitä Jordanin hammaslanka-juttuja, jotka näyttää hammasharjalle. Jordanit voi kyl olla ihan liian pieniä kynsille... :/


Translation:
I tried quilted nails for the first time! It was pretty easy but the most important part, or a few, are a few thick coats of nail polish and waiting 7-9 minutes before you start doing quilt pattern. If want them matted, then you should put matte top coat before quilting since it would even out the surface. 


Ootteko vielä kokeilleet hammaslankakynsiä? :)
Have you tried quilted nails yet?


// Edit 10.8.2013
Älkää missään nimessä laittako noita kaviaaripalleroita!!! Onnistuin nimittäin rei'ittämään lempparineuleeni ja hajottamaan toisen paidan kans :( Sit puolet jäi hiuksiin, kun laitoin ne ihan vaan simppelisti ponnarille :( Varmaan glitteri ois paras vaihtis, mut mulla ei sattunut olemaan oikean kokoista! :P 
Do not use caviar beads! They're a pain in the butt! I managed to get a hole in my favorite knit and tear down another shirt too! Also, a simple pony tail resulted in a loss of half of these beads. I think glitter would be better suited for this or dots with a dotting tool. //


7.8.2013

Kesähaaste

Sain Vivi Vinnalta kesähaasteen! Kiitos! :D

1. Mikä on parasta kesässä?

Loma, jos sellaista sattuu olemaan, lämpö ja valo. Säännöllinen rytmi, joka tulee yleensä kesätöistä. Kouluaikataulut vaihtelevat liikaa päivittäin :P

2. Minne haluaisit lähteä matkalle?

Kaikkialle ! Minne mä en haluaisi lähteä matkalle?! :D Tahtoisin vaihtoon Kiinaan petraamaan mun kiinaa, Trans-Mongolian tai -Siperian junaan, reilaa minne vaan, Dubaihin, Thaimaaseen, Karibialle, Azoreille, Yacht Weekille (mutta saatan tulla merisairaaks), IMATSiin Jenkkeihin, jättilaivaristeilylle jonnekkin, mutta ennen kaikkea just nyt mä tahtoisin jonnekin tän näköiseen mestaan. Hotellihuoneesta vois olla omat portaat suoraan lämpimään ja suolaiseen mereen, vois snorklailla ja lukee tsiljoona kirjaa riippumatossa. Sit olis aina ihanii tuoreit hedelmii ja paljon! Vois juoda suoraan kookoksesta kookosvettä ja syödä sokeriruokoo... :D Vaikka mun leuat ei siitä tykkäiskään... But, you get the picture! ;)




3. Mitkä kolme asiaa ovat tärkeimmät elämässäsi?
Onnellisuus, sosiaalisuus ja mukava elämä! :D

4. Mikä on ehdoton kesäherkkusi?
Jos olisimme Aasiassa, vastaisin pitahayat tai kookosvesi, mutta Suomessa hedelmien metsästys kävis jo ihan työstä! Hmm... Mun kokovuotinen herkkuni on vesimeloni, puoliks leikattuna, ja siitä suoraan suuhun lusikoituna! :D Tykkään kans mansikoista, mutta niistä tulee joskus allergiaa ja välillä tulee ihan susi-lajikkeita ostettua, ja mustikoista, mutta Fantsu aina syö metsässä puskista suoraan puolet sadosta tai sitten se leikkii laiskaa ja mukavahingossa kaataa sen keruuastian, jonka jälkeen se hyökkää kaatuneiden mustikoiden päälle. :D Ekbergin lounaaseen sisältyy kans aina tosi hyvä jälkkäri, suosittelen! Mutta en nyt kesäisin käy siel, koska kesäisin lounaaksi on vaan keittoo, ku normisti siel on kans kotiruoka- ja kasvisvaihtoehto. 

5. Laita joku kappale ja kerro siihen liittyvä muisto.
Ah, Spaissarit ei ikinä petä! :D Keräsin pienenä spaissari-kortteja. Niitä sai Ärrältä. :D



6. Lempikukkasi?
Lumme.
Kuva täältä.

7. Mikä on mottosi elämässä?
Mulla ei ole :D Mutta tähän voisi keksiä jotain fiksua positiivisuudesta ja muiden kohtelusta niin kuin itse toivoisi tulevan kohdelluksi. 

8. Kenet historiassa esiintyvän henkilön haluaisit tavata, jos se olisi mahdollista? Ja miksi? Perustelut.
Jeesus. Olisi kiva oppia tuntemaan hänet (vaikken Jumalan olemassaolosta olekaan niin varma). Jeesus on kuitenkin saavuttanut paljon elämässään, tehnyt ihmeellisiä asioita, saanut miljoonia ihmisiä puolelleen. Miten hän on sen tehnyt ja miksi? 

9. Miten hemmottelet itseäsi?
Varaan reilusti aikaa kynsien laittoon. ;) 

10. Entä läheisiäsi?
Tarjoudun laittamaan heidän kyntensä, haha! :D No ei, teen jotain kivaa, mistä tiedän heidän pitävän. 

Kattomaalaus Roomassa tai Vatikaanissa. Oltiin varmaan ainakin 20:ssä eri kappelissa ja basilikassa. Suosittelen klikkaamaan kuvaa suuremmaksi! :D


Haastan:
Marli / Nailiaison
Annina / Incimix
Salla / Miss Piggy's Pearls
Päivi / Neiti Kameleontti
Shiny / Shiny Nail Art

Ja tietty kaikki muut, jotka tykkää kesästä ! :D


Kysymykset:

  1. Ehdoton kesäherkku.
  2. Ehdoton kesäjuoma.
  3. Ehdoton lemppari kesäpaikka.
  4. Mitä erikoista olet tehnyt kesän aikana/aiot tehdä?
  5. Mitä teit juhannuksena?
  6. Mitä kesäisin ei kannata tehdä?
  7. Oletko ollut festareilla?
  8. Mustikka vai mansikka?
  9. Sienet? 
  10. Suunnitelmia ensi kesäksi? ;)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...