21.8.2013

Tukholman shoppailuja, kosmetiikkaa + hyvää ruokaa!

Olin Tukholman risteilyllä - elämäni paras risteily evör ! Oli ihan sairaan hauskaa, pääsin kaikkiin ihaniin kauppoihin, löysin sattumalta ihanan ruokamestan ja ah - kaikki oli vaan niin ihanaa ! Oon ennenkin ollut Tukholmassa ja risteilee, mut tällä kertaa pääsin just niihin liikkeisiin, mihin oon aina halunnut ja söin lemppariruokaani: mykyjä! :D Tää kuva kertoo jo aika paljon mun tunnelmista, kun laiva lähti liikkeelle.


Olin suunnitellut reitin ja ostokset etukäteen. Valitettavasti Ritualsin osoite kuitenkin unohtui enkä sitten päässyt sinne :( Oon ihan vakuuttunut monien tutkimusten perusteella, että netti tekee meistä (ainakin musta) tyhmempiä ja huonontaa muistia, joten olen lopettanut asioiden kirjoittamisen ja päättänyt muistaa ne ulkoa sen sijaan. Tää on vähän hasardia, mutta aivoja on hyvä haastaa ;) Onneks ei mitään vakavampaa sattunut! Alla reitti kokonaisuudessaan, lisäsin sinne Ritualsin, jos joku toinen haluaa käydä siellä ;) (Ja tuoda mulle vaahtoavaa suihkuöljyä!) Linkki karttaan

Reitti oli seuraavanlainen: NK - Sephora - COW Parfymeri - Beijing 8 - Laduree.


Näytä Beauty shopping in Stockholm suuremmalla kartalla




Ja sitten niitä ostoksia! :) Eka ostokset kaupoista...

Biosilkiä Kicksistä. Se myyjä kysy multa, että onko tuttu merkki, johon minä, että ei. Sitten se katsoi mua ja sanoi: "You're going to love this." :D
Pieni suihkepullo Mujista. Muji löytyy Åhlensin kellarikerroksesta, mistä löytyy myös markettikosmetiikka ja sieltä pääsee kätevästi metrolle.
Voluspa tuoksukynttilä Saijo Persimmon Åhlensilta. Ruotsalaiset varmaan rakastaa tuoksukynttilöitä, koska niitä oli kaikkialla (kun Suomessa on joku pari eri merkkiä ja vain parista kaupasta saa) ja sellasia tuoksukynttilä-kotituoksu-kauppoja oli myös kaikkialla! Tahdon muuttaa Tukholmaan! :D
Pure Stockholmilta huulien kuorinta-aine. Ostin tätä Roaccutan-aikoja varten. ;)
L'Artisan Parfumeur Ananas Fizz -hajuvesi NK:lta.
Sephorasta niiden oma geelimäinen meikinpoistoaine (käy kans silmille! :)), puhdistusvesi (tän tyyppinen tuote on mulle ihan uus, oon halunnut kokeilla näitä misellaarivesiä jo tosi pitkään!) ja 2 purkkia kynsilakanpoistoainetta. Tää on dippiversio. Toinen Shinylle. ;)
NARSin poskipunatrio Sephorasta. Kokeilin tätä jo kasvoille ja hui kauheeta, kuinka pigmenttistä tää oli! Näytin ihan pelleltä :P
Make Up For Everin Aqua Brow. Joo, mulla on kulmakarvafiksaatio! :P Näytän mielestäni aina ihan unibrowlta, kun vähänkin väritän mun kulmia. Katsotaan miten onnistun. ;)


Olin kovasti uuden hajuveden tarpeessa, joten suuntasin NK:lle. Siellä oli opastamassa siis maailman ihanin tyyppi: Ulf ! Herra oli ihan pro, selitti mulle ummet ja lammet niistä hajuvesistä, merkeistä, niiden filosofioista ja kaikesta! Harmi vaan, että olin kipee (jonka tosin unohdin kertoa Ulfille, koska olin niin sekaisin onnesta! :P) enkä kyennyt haistamaan kuin pari hajua eli kaikki hajuvedet tuoksu enemmän tai vähemmän samalle. Ens kerralla mun on siis ihan pakko ostaa Pro Fvmvm Roma -hajuvesi! Se oli kyl niin luksusta koko paketti, haju, laatikko, matkapipetti, pullo, design, hinta 250e... :P Ja siis se tuoksun kestävyys! Suihkutettiin yhtä tuoksua mun kämmenselälle. Pesin kädet pariin kertaan ja puhdistin meikinpoistoaineella 3:n kertaan (swatchailin Sephorassa) ja silti mun kämmenselkä tuoksui ja tuoksui ja tuoksui vaan! Nuuhkin sitä pitkin päivää ja vielä seuraavanakin päivänä! Ahh <3 Onneks tosin löydettiin mulle ihan kohtuuhintainen vaihtoehto, koska muuten olisin salee sortunut ja ostanut jotain tolta merkiltä vaikken paljoa haistanutkaan... Tällä kertaa mukaan tarttui L'Artisan Parfumeur - Ananas Fizz.

Kuva täältä.

Ja sitten ostoksia laivalta...

Rizla tupakkapaperi ei petä! Ostin oikein säästöpakkauksen, 15 kpl! Maksoi 14,30€, jos nyt oikein muistan. Maissa 1 Rizla maksaa 1,20€ tai enemmän. Siis selvää säästöä! ;D Käytän näitä kasvopapereina eli painelen tällä ylimääräiset rasvat pois iholta! ;) Jos mietitte, että sellanen The Body Shopin tms. merkin kasvopaperi-paketissa on suurinpiirtein saman verran tavaraa, mutta maksaa 10e/kpl, niin näiden Rizlojen hamstraaminen ei oo ollenkaan outoa. Eihän? :D Varsinkin, kun mulla kuluu näitä pari kuukaudessa...
Weleda Birch Body Scrub ja Wild Rose Creamy Body Wash tulevalle, superkuivalle Roaccutan-iholleni.
Sensai 38C Volumising Mascara x 2. HG-tuote, en voi elää ilman. Ripsivinkkejä voi lukea aiemmasta postauksestani.


Seuraavaksi ruokaa! En tosiaan tiennyt, että Tukholmassa on Laduree, mutta nyt tiedän! Laduree on ranskalainen macaron-talo. Macaron on pala taivasta maan päällä. Jos ette oo vielä kokeilleet macaroneja, voih... En haluaisi kuvitella elämää ilman macaroneja... Tulee itku pelkästä ajatuksesta. Kaupan sisällä ei saanut ottaa kuvia, mutta tuolla kannattaa käydä jo pelkästään sen sisustuksen ja lookin takia vaikkei tykkäiskää macaroneist! ;)


Löysin ihan sattumalta tollasen pienen ruokapaikan: Beijing 8. Siellä sai dumplingeja eli mykyjä! Ne on siis mun ehdoton suosikki kiinalaisista ruuista! Se on sellanen taikinanyytti, jonka sisällä on liha-kasvistäyte, ja niitä dippaillaan etikkaan. Olin ihan fiilareissa, kun paikassa sai oikeaa kiinalaista etikkaa: Chinkiang Vinegar. Söin lounassetin, johon kuului 9 mykyä ja riisiä/lasinuudeleita. Kantsii ottaa lasinuudeleita, ne oli parempia ku riisi. Lisäksi sai valita yhden kastikkeen, jonka sekoitin lasinuudeleihin. Makuja oli vaikka mitä erilaisia eli valinnanvaikeus iski! Mykyistä Pork Shiitake oli tosi hyvää, mutta Chicken Peanut oli tosi kuivaa. Hintaa tais olla 89 kr eli noin 10 euroa. Vesi ja tee olivat ilmaisia, mutta näillä oli aivan uskomaton ice tea -valikoima! Suosittelen!


Kaiken kaikkiaan, onnistunut reissu. Tukholma - I will be back! :D Ainakin hakemaan se hajuvesi, ja ehkä vähän juomista siinä samassa... :P Ainiin, näin kans Emma. S:n kolme (3!!!) kertaa!!! Voitteko uskoa?! :D Aaaah, olin niin innoissani! Mut en uskaltanut mennä pyytää nimmaria tai valokuvaa, ku se oli sen tyttärien kaa. :P

Translation:
I went to Stockholm and visited my favorite shops, ate my favorite food (dumplings) and bought all sorts of heavenly cosmetics! :) And even bumped into a celebrity, Emma S., for three times !!! :D 

Löytyykö Teiltä Tukholma-favoritteja? :D

13 kommenttia:

  1. Kivoja ostoksia ja ite ostetaan yleensä kesälomalla pohjois ruotsista sätkäpaperia puolisolle ihan kyl sätkiä varten.maksaa noin 7-8e 50 vai 60 liuskaa/per paketti.Tallinnassa taitaa olla kans edullisia ja tais saada 100 liuskan pakettejakin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhhuh! Siinä riittäis "vähän" pidemmäksikin aikaa sätkäpaperia... :P

      Poista
  2. Olipa mukavan kuuloinen reissu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meijän pitäis oikeesti järkkää joku kosmebloggaajien risteily !!! :D Kelaa kui siistii SE olis !

      Poista
  3. Tosi kivoja ostoksia olet löytänyt! :)

    VastaaPoista
  4. Hahaa, mun pitää kans hommaa noita Rizloja :D Kehtaankohan ostaa ihan ärrältä :P
    Ja mä en tiennyt että Tukholmassa on Laduree! Tässä oli muutenkin hyviä vinkkejä, kiitos :)

    VastaaPoista
  5. esim. sokoksella ihan oikea kasvopaperi maksaa vaan jotain pari euroa ja siinä paketissa on aika paljon enemmän kun 15 :DD miksi et sellasia osta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossa isossa Rizla-paketissa on 15 pientä pakettia, joista jokaisessa on 50 paperia sisällä. Tää tekee 15 x 50 = 750 paperia. Ja noi rizlat vie vähemmän tilaa meikkipussissa :D

      Poista
  6. Ihania ostoksia!:o itekki oon menossa kuukauden sisällä ruotsiin ja aattelin itekki käydä ladureessa! Oisko mitään muistikuvaa kuinka paljon maksoi?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei valitettavasti, varmaan pari euroa kappaleelta... :P Ihanaa Ruotsin-reissua! :)

      Poista
  7. Miten kuljitte satamasta keskustaan? Lähen ite n. viikon päästä viikkarilla, ajatuksena on mennä Bussilla Cityterminaleniin. Tiedätkö, onko sieltä lyhyt kävelymatka just noihin sun listaamiin kauppoihin, vai kannattaako käyttää metroa? :) Kävin viimeks jotain 10v sitten Tukholmassa joten kokemusta ei oikeen ole. Oon googlaillut mut noi välimatkat mietityttää, ei huvittais käyttää paljon aikaa paikasta toiseen siirtymiseen kun aikaa maissa on kuitenkin vaan alle 6h. Kiva jos ehit vastata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marie! Toivottavasti vastaukseni ehtii tavoittamaan sinut ennen lähtöäsi! Mielestäni kätevin (eikä kovinkaan kalliimpi) tapa on ottaa terminaalista viikkarin oma bussi. Metroa olen muistaakseni käyttänyt vain Siljan terminaalista keskustaan ja takaisin. Itse keskustassa tykkään kävellä ja fiilistellä kaupunkia eli siellä metrolla matkaamisesta ei muistikuvia! :P Pitäkäähän ihana risteily! ^.^

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...