Kuten moni lukijoistani tietää, minulla on vaalennetut latvat. Kävin kesän alussa piristämässä hiusväriäni, jonka seurauksena olenkin ahkerasti testaillut paljon erilaisia hoitavia tuotteita. Vaalennus kun kuivattaa aivan samperisti! Hiukseni ovat aina olleet suorat ja kovat. Blondaus kuivatti ne ihan täysin, sillä hiuksiani ei vaalennettu mitenkään kultaisiksi vaan vaalennusaine oli niissä ... 3 tuntia muistaakseni, vaalennusainetta lisättiin kahteen kertaan, ja hiuksistani tulivat valkoiset. Se on aika paljon vaalentamista se. :D Hattarapinkin ja laventelin peseydyttyä pois, jäljelle jäivät vaaleat (laventelista kohdista) ja keltaiset (pinkeistä kohdista) latvat. Tom Salon Noirista suositteli minulle hopeahoitoainetta taittamaan pois hiusteni keltaisuutta. Koska vihaan hiusteni ällöä, likaista keltaista, joka ei millään lailla ole mielestäni nätti tai edes rumankaunis, metsästin itselleni hopeahoitoaineen. (Shampoohan olisi ihan turha, sillä vain latvani kaipaavat vaalennusta.)
Rakastan hopeahoitoainettani! Se selvittää hiukseni hetkessä jättäen ne sileiksi ja kiiltäviksi (muttei lähmäisiksi), ja se vaalentaa hiuksiani huomattavasti! Sarjalta löytyy 13 muutakin sävyä, ja niitä voi sekoittaa keskenään. Hoitoainetta suositellaan jätettävän hiuksiin 5-10 minuutin ajaksi, mikä sopii minulle oikein hyvin, sillä pesen aina tällä välillä hampaat, kuorin kasvot, jne. Tämä myös rakennepaikkaa hiusta eli korjaa vaurioituneita suortuvia. Monet rekut (reconstructing conditioner, rakennepaikkaava hoitoaine = hoitoaine, joka sisältää keratiinia) jättävät hiukset hieman karheiksi ja pörröisen näköisiksi, ja tykkäänkin usein sekoittaa niihin öljyjä, jotta niistä tulee silottavampia, mutta tämän hoitoaineen kanssa en ole kokenut tarvetta moiselle! Ihan mahtava tuote siis! :) Yleensä sekoitan öljyjä kaikkiin hoitoaineisiini, sillä harvan hoitavuudet ja silottavuudet riittävät itsepäiselle kuontalolleni.
Ostin myös sarjan Plum-värisen hoitsikan, sillä a. se oli tarjouksessa, b. päättelin, että koska laventelit kohdat hiuksistani jäivät vaaleiksi ja pinkit kohdat keltaisiksi, tämä lila toimisi vaalentamisessa ehkä vielä paremmin kuin hopeahoitoaine, ja c. aion heittää laventelia taas päähän, joten lila hoitsikka tulee jokatapauksessa tarpeeseen. :) Säilytin pulloa laatikossa, jonne oli värillinen kasvovesi ja -öljy vuotaneet, jonka seurauksena puteli värjäytyi. :P
Tähän loppuun vielä verrokkikuvat hiusteni vaalentumisesta. Otin kaikki kuvat samanlaisessa valaistuksessa kylppärissä, säädin valkotasapainon samalla tavalla kameraan, mutta jostain syystä tämä vaalentuminen ei vain suostunut näkymään filmillä! Todellisuudessa ero on huima. Pesen hiukset 3-4 kertaa viikossa. Ehkä jotain ihan pientä eroa havaittavissa?
Pienellä kuvankäsittelyllä sain kuvat näyttämään oikeilta (vaikka yleensähän se menee ihan toisinpäin ;)). Hiukseni ovat todellisuudessa keltaiset eivätkä yhtään punertavat kuten ylläolevassa kuvassa. Lupaan, että kuontaloni on ihan oikeasti vaalentunut likaisen keltaisesta puhtaan vaaleaksi! :) Erityisesti, jos valo osuu/heijastuu jostain kohtaa, se kyseinen kohta näyttää todella vaalealta ja kiiltävältä!
Löytyykö Teiltä hyviä tuotevinkkejä vaaleille hiuksille? ;)
Mun suosikki on Biozellin suoraväri Viileän vaalea. Mulla on myös Colormask Vanilla, mutta Biozell on tehokkaampi eikä tarvitse käyttää kuin parin viikon välein. Laitan sen ennen pesua hiuksiin puoleksi tunniksi, ja lämmin sävy katoaa :)
VastaaPoistaOoh! Voisinkin testaa tuota, jos ei ole hinnaltaan paha! :D
PoistaHei!
VastaaPoistaSuosittelen kokeilemaan Biozell'in uutta Professional Color Mask -sävytettä Silver. Se on nopeampi kuin Viileän vaalea ja sisältää enemmän pigmenttejä. Tuubi on myös isompi kuin Intensiivisävyte Viileän vaalea, mutta hinta on yhtä edullinen.
Kiitti vinkist! :D
Poista